Entä jos en lähtisikään?

Seurailen mökkeilyyn liittyvää uutisointia ja sosiaalista mediaa kohtalaisen aktiivisesti. Viime aikoina olen huomannut, että ihmiset viettävät mökeillään yhä enemmän aikaa. Melkeinpä asuvat mökillään. Uutisten etähaastatteluissa taustalla vilahtelee pyöröhirsiä ja isoja maisemaikkunoita järvelle. Minussa herää kateus, noiden ihmisten ei tarvitse sunnuntai-iltaisin mökiltä lähtiessä muistella, että olihan nyt puhelimen laturi ja kaikki roskat mukana. Heidän ei tarvitse palata arkeen.

Maailmassa vallalla oleva tilanne on varmaankin osatekijänä ihmisten mökille siirtymässä. Ulkomaille matkustelu on nyt tehty melko vaikeaksi, joten lomat vietetään pääosin kotimaassa. Menot ja huvit kaupungeissa on laitettu kiinni tai säännelty. Sosiaalista eristäytymistä suositellaan vähän väliä. Monia työtehtäviä voi tehdä mistä vain, kunhan paikassa on toimiva nettiyhteys. Mökki on koronaturvallisuuden tyyssija.

Mökkielämää vai mökillä elämistä?

Oma työ edellyttää läsnäoloa työpaikalla, mutta entä jos ei edellyttäisi? Millaista mökillä olisi asua? Se lienee paljon kiinni varustelutasosta. Jos mökillä on sisä-wc, juokseva vesi ja sähkö, ei mökkiolosuhteet paljoa poikkea monen maalla syrjässä asuvan kotioloista. Esimerkiksi meidän naapuritalo on jonkun kaupunkilaisen mökki, vaikka asumme pienen kylän taajamassa. Mökkien määritelmät ovat moninaiset, kuka mitäkin mökiksi kutsuu. Kotitiellämme on katuvalot, mökillä ympärillä olisi vain pimeää. Tästä syystä empisin kyllä mökille muuttamista tovin. Talvipäivien lyhyinä valoisina hetkinä tuskin ehtisi aina ulkoilemaan, joten lenkille metsään olisi uskallettava lähteä pimeässäkin.

Meidän mökille ei tule vesi kantamatta, eikä meillä ole sisällä kylpyhuonetta vessoineen. Noloa myöntää, mutta en usko, että ilman pärjäisin. Talvella huussissa on kylmä. Oikeasti. Yöllä ei ole kiva lähteä ulos. Tiskaaminen ja ruoanlaitto ilman juoksevaa vettä on työlästä. Myös veden kantamisessa mökille on oma hommansa. Täytyy siis tunnustaa, että jos arkea pitäisi pystyä pyörittämään, ei ainakaan meidän mökillä asuminen olisi minulle vaihtoehto. Asiat, jotka eivät vapaapäivinä ole ongelmia, voisivat arjessa alkaa käydä rasitteiksi melko nopeasti.

Saapumisen ja palaamisen ilo

Lopulta syy, miksi en haluaisi mökillä pysyvästi asua taitaa olla se, että menettäisin saapumisen ja palaamisen. Jokainen kerta Möksälle saapuessa rentous valtaa mielen, ja se tunne on paras. Jos päästäisin arjen Möksälle, olisiko se enää rentoutumispaikka? Pelkään, että saapumisen tunne katoaisi. Sen tunteen kun on perillä. Puuhailee tulia pesään, laittelee tavaroita paikalleen, ja lopulta istahtaa katselemaan järvelle. Vetää syvään henkeä ja hymyilee – tämä paikka on juuri niin ihana kuin muistinkin.

Myös arkeen palaamisesta joutuisi luopumaan. Siinäkin on hyvät puolensa; osaa taas arvostaa tekemisen helppoutta. Olo on usein tarmokas, kun on saanut mökillä akut ladattua. Tiedän ihmisiä, joiden koti on järven rannalla, mutta heillä on silti vielä rantamökkikin. Ehkä juuri tästä syystä. Että saa saapua ja palata. Siispä unohdan kateuteni mökillään asuvia kohtaan ja yritän vaikka jatkossa pakata mökkireissulle mukaan vähän vähemmän kantamuksia.

Tammikuun kuulumisia

Pakkasherra on paukutellut mittariin alkuvuoden suhteellisen kovia lukemia. Meidän mökkeilyt on jääneet vähiin, kotisohva ja suoratoistopalvelun tarjonta on vetänyt puoleensa. Viime viikonloppuna sää kuitenkin lauhtui ja kun säätiedotuksessa luvattiin vielä poutaakin, olivat mökkeilyolosuhteet kohdillaan.

Möksälle saavuttua huomasimme, että ilmalämpöpumppua varten tehdyt perustukset eivät olleet estäneet meidän tontilla tapahtuvaa kraaterimaista routimista. Oikeasti harvoin näkee näin valtavaa muutosta talven aikana, varmaan kivinen tontti vielä jotenkin edesauttaa asiaa. No, joka tapauksessa oli lapiolle ja rautakangelle töitä. Kesällä perustukset on tehtävä uusiksi. Siinäpä se päivä kului, kun vielä kannettiin puut, sahattiin avanto ja kannettiin vedet sekä täytettiin palju.

Lauantai-ilta meni perinteisesti saunoen, avannossa käyden ja paljussa istuskellen. Kovasti odotimme revontulia, joiden aktiivisuutta oli ennustettu juuri tälle yölle, mutta harmiksemme niitä emme nähneet. Olisi se ollutkin vähän liian täydellistä. Sunnuntaina hiihtelimme järvellä, mutta sään muuttuessa jäätäväksi viimaksi, joka toi mukanaan lumipyryn, oli aika palata kotisohvalle möllöttelemään.

Terveiset Äänekosken Sumiaisista, Rannankylältä, meidän Möksältä!