Google-hakuja
Eletään heinäkuun loppua. Tänään tuuli on tuonut mukanaan vahvan palaneen käryn. Epäilin, että jollakin naapurilla on savustushommat tai nokipannukahvit tulilla, mutta kyseessä onkin Kalajoella olleen metsäpalon katkut. Tämänkin saa googlettamalla selville. Kesä on ollut niin kuuma ja kuiva, että metsäpalon vaara on kyllä täysin todellinen ja pelottava. Nyt kannattaa jättää tulet tekemättä ja tehdä ilmoitus heti, jos havaitsee savua maastossa.
Mitenkäs heinäkuun loppupuoli on sitten Möksällä sujunut? Mielenrauha on löytynyt. Hidastaminen on onnistunut siinä määrin, että nurkan takana väijyvä arkeen palaaminen ei houkuttele ei sitten yhtään. Sen aika koittaa kuitenkin pian. Sitä ennen kuitenkin ajattelin avata kulunutta paria viikkoa tekemieni google-hakujen avulla. On aika hassua, kuinka paljon valtava kasvoton instituutio saa halutessaan meistä selville tekemiemme hakujen perusteella, tässä esimerkki siitä.
Haku: ”ampiaisen pisto allergia”
Käärmeitä ei ole näkynyt ja olen siitä erittäin iloinen. Niitä minä pelkään. Ehkä käärmeitä ei ole näkynyt, koska tässä ei niille ole juuri ruokaa, näköhavaintoja on vain yhdestä hiirestä (tai mikä lie jyrsijä onkaan) ja sammakosta, joka sekin muutti pois kun siirsimme laituria syvemmälle. Pörriäisiä taas on paljonkin, suurimmaksi osaksi niitä kivoja isoja pörröisiä. Pötköttelin rauhassa laiturilla, josta on tullut lempi paikkani nyt kesällä. Oloani häiritsee vain aika ajoin paarmat, ja sellaista kuvittelin huitaisevani. Pakarassa tuntui kova kipu, ja laiturille läsähti sellainen kurjempi pörriäinen, olisiko ollut iso mehiläinen. Pakara oli kuin tulesssa, joten hyppäsin järveen sitä viilentelemään. Google-haun perusteella olen melko varmasti allerginen, sillä pakara oli kipeä noin viikon ajan, pistoalue turposi aina välillä ja oli kuin iso tulipunainen syntymämerkki. Onneksi pisto ei tullut kasvoihin vaan kankkuun.
Haku: ”maalaus laikukas lopputulos”
Möksä on punainen ja maalattu punamultamaalilla. Väri sinänsä on mielestäni ihan sopiva, mutta tuo punamultamaali on rasittavinta ikinä. Sitä lähtee pölynä rakennusten pinnasta, ja tuo punainen pöly sotkee kaikki vaatteet. En tiedä onko Möksän maalauksessa mennyt jotain pieleen, vai onko tuo kyseisen tuotteen ominaisuus. Joka tapauksessa Möksä vaatii uutta maalipintaa. Löysin tuotteen, jolla voi maalata punamultamaalin päälle, ja joka on tarpeeksi hengittävä myös hirsirakennuksille. Maalasimme tuolla maalilla jo aiemmin uuden huusssin.
Maalata ei voi kovin kuumalla, koska lopputuksesta tulee liian nopean kuivumisen vuoksi helposti laikukas. Kun helle helpotti hetkeksi, pääsimme viimein maalaamaan. Ohjeena oli, että jos alla oleva pinta pysyy kiinni puussa, niin uusi maali pysyy kyllä siinä kiinni, harjaatte vain vanhan irtonaisen maalin irti. Näin tehtiin, mutta ilmeisesti Möksää on ennen punamultamaalia maalattu jollain kiiltäväpintaisella maalilla, se ei vain niin vanhasta maalipinnasta erottunut että olisimme sen huomanneet ennen maalausta. Lopputulos onkin nyt aika laikukas, ja koitin googlailla että mitä asialle voisi tehdä. En ihan vielä ole varma ja maalikin loppui kesken. Uutta maalia ja inspiraatiota odotellessa siis. 😀
Haku: ”mohito”
Olin ostanut loman alussa ainekset mohito-drinkkeihin, minttua istutin grillikatoksen viereen muiden yrttien kanssa. Drinksuja ei kuitenkaan ollut tullut vielä tehtyä. Viileämmät kelit houkuttelivat paljun lämmitykseen, ja totesin että nyt tai ei koskaan olisi mohitojen aika. Jotenkin tuo drinkki on liittynyt minulla lomaan ja matkailuun, joten miksei se sopisi Möksällä paljuiluunkin. Valmistin drinksut ulkomuistista, mies maistoi kulauksen omastaan ja totesi ettei maku ollut ihan kohdillaan. Ei ihme, sillä kun hän googlasi mohiton, huomasin että lime ja lantrinki oli unohtunut. Vähän oli tudimpaa, heh, heh. Niiden lisäyksen jälkeen maku oli kohdallaan. Illan hämärtyessä näimme mahtavan oranssin kuun nousevan järven pinnasta, oli kyllä todella vaikuttava ja itselle harvinainen näky. Huh, hah, hei, rommia meni (pieni)pullo sitä katsellessa.
Haku: ”järvenpohjan pieneliöt”
Möksällä tulee puuhailtua mitä milloinkin pientä. Jälleen laiturin nokassa istuskellessani päätin, että on aika tarttua ei asiaan vaan ahvenvitaan. Se on järvenpohjan kasvi, joka meidän rannassa hipsuttelee mahaa uidessa. Ensin tietenkin jouduin googlettamalla tunnistamaan lajin, ja tarkistamaan, että se ei ole vaarallinen tai myrkyllinen kun sitä alkaa pohjasta riipimään. Rautaharavalla ja osittain käsin poistin ruohoa uimareitiltä ja keräsin vidat vatiin laiturille. Kun sitten kävin tyhjentämässä vadin, ihmettelin että mitä sitkeitä roskia siinä on pohjalla. Eivät irronneet huuhtomalla. Ällökerroin alkoi kasvaa kun roskat alkoivat liikkumaan muuttaen muotoaan pyöreästä pitkulaiseksi. Oli taas aika google-haun, hakemalla järvenpohjan pieneliöt päädyin siihen lopputukseen että löllykät olivat juotikkaita. KääääK! Siis iillimatoja yök, yök, yök. En enää ui enkä taatusti ainakaan koske pohjaan.
Jatkohaku olikin sitten juotikkaat. Tiesittekö, että ne iilimadot, eli verijuotikkaat millä meitä lapsuudessa on peloteltu ovat Suomessa erittäin harvinaisia ja uhanalaisia? Verijuotikas sekoitetaan usein hevosjuotikkaaseen, joka ei kuitenkaan ime ihmisverta samoin kuin verijuotikas, vaan tarttuu kiinni imukupin avulla. Kun nisäkkäät eivät enää laidunna vesistöjen rannoilla ja toisaalta verijuotikkaita on kerätty luontaishoitoja varten, ei niitä enää juuri Suomen vesistöistä löydy. Verijuotikas on vain yksi Suomen noin viidestäsadasta juotikaslajista, ja nämä minun löytämäni olivat ihmiselle täysin harmittomia. Okei, voin siis uida ja koskea pohjaa ihan huoletta.
Haku: ”vesilinnut”
Tämä on varmaan mun kesän suosikkihaku. Tuossa laiturin nokassa kun istuu tai meloo järvellä, tulee vastaan jos jonkinlaista lintua. Tottaikai se sitten kiinnostaa, mitä ne ovat ja millainen laji on kysessä. Oman rannan vesilinnuista on tullut myös vähän niin kuin tuttavia. On joutsenperhe, jossa on isä, äiti ja kolme poikasta. Kuikkajengi, johon kuuluu vaihtelevasti noin yhdeksän kuikkaa, ne kalastavat yhdessä päästäen aina kimeitä kuikkkk-huutoja. Tukkakoskelo-emo opettaa pesuettaan kalalle rannan tuntumassa, taitavia kalastajia niistä on tullutkin.
Terveiset Äänekosken Sumiaisista, Rannankylältä, meidän Möksältä!
Vastaa