Juhannuslepo

Juhannuslepo
Vastottua tai vihdottua (kuka mitenkin sanoo) ei tule aina, mutta se koivun tuoksu! Ihan siksi jo kannattaa uhrautua itikan syötiksi koivikkoon.

Juhannukseen liittyy paljon odotuksia. Sitä olisi siivottava joka nurkka, pestävä sauna ja ikkunat ja päivitettävä sisustusta. Olisi tehtävä hyvää ruokaa, kutsuttava kylään ystäviä ja perhettä, tehtävä taikoja ja ylipäätään juhlittava. Meillä perinteinen juhannus ei toteutunut. Aina ei vaan jaksa ja nyt ei jaksanut. Juhannusta edeltävä viikko paiskimme töitä Möksällä aina ilta yhteentoista saakka varsinaisten päivätöiden lisäksi. Juhannus ylimääräisine vapaapäivineen toikin odotetun tauon puurtamiseen, ei siinä enää paljon juhlia suunniteltu. Mistä tämä äkillinen työmäärä sitten johtui? Siihen on kaksi syytä: uusi huussi ja vene.

Huussi-projekti

Kerroin aiemmin, että viimein teimme hankintapäätöksen uudesta huussista. Olin vertaillut erilaisia vaihtoehtoja pitkin kevättä. Mielessä kävi esimerkiksi polttava wc, jonka olisi voinut asentaa sisätiloihin. Tästä päätin kuitenkin luopua, kun kuulin että aparaatti polttaa tuotosta puoli tuntia. Vaikka polton aikana wc onkin käytettävissä, niin ei tuo minusta kuulosta kovinkaan järkevältä. Onhan niitä sitten pakastaviakin laitteita, mutta joka tapauksessa olisi oltava komposti, mihin jäädytetyt tuotokset biopusseissa kuskataan. Ei taaskaan kuulosta kovin kätevältä, komposti olisi kuitenkin hankittava.

Niinpä päädyimme tilaamaan Biolanin kompostoivan kuivakäymälän, jossa voi kompostoida myös ruokajätteen ja sitä varten huussirakennuksen. Huussirakennuksissa oli tässä vaiheessa kesää jo saatavuusongelmia, joten meidän päätös mallista helpottui, kun vaihtoehtoina oli käytännössä ei rakennusta, kallis rakennus tai tämä mikä valittiin. Lisäksi otimme vielä korokepalan, jonka avulla rakennus saataisiin tarpeeksi korkealle käymälää varten. Toimitus sujui ongelmitta. Olisihan sen huussin voinut tehdä kappaletavarastakin, mutta uskon että ihan päivässä emme olisi silloin rakennusta saaneet valmiiksi. Puutavara on nyt myös melko hintavaa, että ei siinä paljoa säästöäkään olisi syntynyt. Nyt kaikki tuli maksamaan yhteensä n. 1500€.

Siitäpä se lähti, pohjien kaivaminen ja tasoitus. Tontilta löytyneestä hiekkakasasta hiekkaa. Korokepalan asennus (tässä yritys nro 1). Ei ollut voimatyökaluja ei.

Rakennusprojekti aloitettiin helteisenä lauantaina. Ei muuten menny niinku Huvilassa ja Huussissa. Ei tullut tontille maanmuokkauskoneita tai sorakuormia. Oli ihminen ja lapio. Tonttimme on kivinen ja siinä on puustoa ja vesakkoa. Joka toinen lapionisku siis osui kohtaan, jossa avuksi tarvittiin joko kirvestä tai rautakankea. Viimein lapiovuoroja vaihdellen saimme pohjat kaivettua. Kiitokset vielä serkulleni ja hänen miehelleen avusta, emme tainneet kovin hyviä mökki-isäntiä olla siinä työn touhussa.

Sitten alkoi rakennuksen pystystysvaihe. Paketissa tulleita ohjeita ei ihan niin tarkasti katsottu, ei kai tässä voi erehtyä. No voi erehtyä. Purimme korokepalan pariin otteeseen, ennen kuin mitat täsmäsivät. Suosittelen siis lukemaan ohjeen ajatuksen kanssa ennen rakentamisen aloittamista, mikäli ei kaipaa ylimääräistä työtä. Kokonaisuudessaan hommassa kului noin 9 tuntia ja lisäksi seuraavalla viikolla homeenestokäsittely ja maalaus sekä pissapöntölle kolon kaivaminen. Ehkä olisin jakanut homman parille päivälle. Mutta onhan se nyt hyvä, kyllä kelpaa!

Uusi huussi sisältä..
.. ja ulkoa.

Ranturi rallallaa

Mies on haaveillut veneestä, pääsisi kalalle ja vaikka läheisiin rannalla sijaitseviin ravintoloihin syömään. Kävi ilmi, että tänä kesänä muutkin ovat päättäneet hankkia veneen ja niissä on ollut saatavuusongelmia. Kun miehen työkaverilla sitten oli sopiva vene myynnissä, oli aika selvää, että kaupat on tulossa. Mutta. Sitä venettä pitäisi säilyttää jossakin. Meidän laituri ei todellakaan ole niin kestävä, että siinä voisi luottaa pysyvän 500 kg painavan veneen. Niin alkoi ranturin rakentaminen nopealla aikataululla.

Tässä vaiheesssa mietittiin, että jos ei tule ranturia niin voihan siitä tehdä laiturin.

Väsymys alkoi olla jo sillä tasolla, että ihan tarkkaan sitä ranturia ei ennen materiaalien ostamista suunniteltu. Ensimmäiset venetelat olivatkin aivan väärän kokoiset ja niitä sekä rullia oli liian vähän. Hiven suunnittelua, ja ranturi alkoi näyttää sitä, että ehkä siihen veneen voi saada parkkiin. Mies touhusi ja minä tein mitä pyydettiin apuna.

Juhannus aattona sitten ajelimme veneen Möksän rantaan, ranturi kyllä toimi, veneen sai ylös vedestä. Takaisin laskeminen ei sitten ollutkaan niin sulavaa. Leonella-nimisen veneemme pohjassa on nyt vähän vähemmän maalia. Huokaus.

Kyllä se parkkiin saadaan. Takaisin järveen meno taas ei ole kovin sulavaa.

Juhannusviikon saldona sanoisin siis, että väsyneenä ei kannata tehdä mitään muuta kuin levätä. Maailmaa ei tarvitse saada viikossa valmiiksi. Ja tärkein, jos johonkin ryhdyt, suunnittele ensin hyvin ja lue ohjeet. Tämän kaiken uurastuksen jälkeen emme juhannuksena oikein jaksaneet mitään, oli aika juhannuslevon. Jotta ei jäisi paha maku suuhun tästä kirjoituksesta, laitan loppuun vielä meidän juhannuksen Möksällä kuvina. Lisäksi pääsimme miehen vanhempien mökille nautiskelemaan juhannustunnelmasta, joten nyt on taas akut ladattuna ja olemme valmiina uusia mökkikokemuksia varten.

Meloo joutsenperheen kanssa, niin mentiin yhtämatkaa. Ilokseni lähistöllä majailevan joutesenparin pesintä oli onnistunut ja kolme harmaata poikasta uiskenteli mukana.
Tämä kuva on juhannusta edeltäneeltä viikonlopulta, meidän rannassa on hyvä opetella kalastuksen alkeita.
Hei, hei katoo, se on kiiltomatoo! Kyllä jäi hampaanpesut kesken kun ihmettelin, että mikä siellä pusikossa loistaa. Kiiltomatonaaras siellä houkutteli sulhasta valollaan.
Mainonnan uhreina pelastimme pörriäisen. Sillä oli takertunut muurahainen siipeen kiinni, kun se erehtyi etsimään mettä puolukan kukista. Nopea päätös, ja pelastustoimiin. Pörriäisen nostimme kukkaan toipumaan, ja hetken ruokailtuaan se ihme kyllä lähti lentoon. Valitettavasti muurahaiselle ei käynyt kovin hyvin. Normaalisti en puutu luonnon tapahtumiin, mutta nyt oli pakko.

Terveiset Äänekosken Sumiaisista, Rannankylältä, meidän työleiril… eiku Möksältä!

2 Kommentit tuotteelle “Juhannuslepo

  1. Voi miten hieno huussista tuli!! En kyllä kestä,kun pakotin teidät tuohon projektiin..😆😆
    Ja tuo venesatamakin (😄),vau! Pääsispä pian taas kylään!

    • Satama, hih. 😀 Toivottavasti pian pääsette / pääset tulemaan. Täällä Möksä odottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*