Mökkifilosofiaa

Kolmas mökkikesä on aluillaan. Tälle kesälle oli suunnitelmissa vain yksi isompi työ, laituriin metrin pidempi kulkusilta. Mies hoiti tämän pois alta jo hyvissä ajoin toukokuussa. Olo Möksällä on erilaista. On enemmän aikaa, kun joka nurkalla ei huutele tekemätön työ tekijäänsä. Nyt voi totutella joutilaisuuteen, leikkiä oman elämänsä mökkifilosofia.

Kaiketi ihmisillä on joutilasta aikaa aika harvoin. Minulla sitä on välillä vähän liikaakin. Sanotaan, että luovuus vaatii joutilaan mielen. Ylipäätään ajatusten herääminen voi olla mahdotonta, jos aivokapasiteetti on jo varattu työhön tai arjen pyörimiseen. Toisaalta liika aika ajatella voi johtaa moninaisten vaihtoehtojen puntaroimiseen ja päämäärättömään jahkailuun. Aristoteleen kultainen keskitie, ääripäiden välttäminen, lienee tavoiteltavaa tässäkin.

Tyhjän pään taktiikka

Opiskelin viime syksynä ratkaisukeskeisyyttä ja yksi menetelmistä tai oikeastaan tavoista olla, oli tyhjä pää. Sillä tarkoitetaan tapaa olla tilanteissa ilman ennakko-oletuksia. Tällöin voi vapaasti olla avoin tapahtuville asioille, ilman ennakko-oletusten tuomaa painetta. Aika vapauttavaa. Mökkeilykin on tyhjällä päällä paljon hauskempaa. Tyhjä pää ja sopivasti joutilas mieli antavat tilaisuuden huomata, ajatella ja oivaltaa.

Ymmärrän kyllä, miksi filosofit antavat arvoa mietiskelylle. Ajatusten lento, singahtelu asiasta toiseen niitä välillä jäsennellen tai mitään logiikkaa löytämättä, voi tuoda rentoutta ja uusia ideoita. Joskus taas ajatukset ovat sitä laatua, että niitä on syytä pyörittää mielessä vain hetken verran ja päästää ne sitten jatkamaan matkaansa.

Minulle eniten rauhaa tuo luonto, ja mökillä sitä on jotenkin lähempänä. Perimmäinen elämisen tarkoitus on nähtävillä lintujen ja eläinten puuhissa, kasvien kasvussa, päivittäisessä sopeutumisessa ja selviytymisessä. Sama joutsenpari pesii samassa pienessä saaressa samojen lokkien kanssa kinastellen kesästä toiseen. Ruskosammakko on matkalla kutupaikalle. Pikkulinnut pesivät mökkipihan pöntöissä, haukka kaartelee niiden yllä taivaalla saalista etsien. Silloin tällöin tiira syöksyy järveen ja nappaa kalan. Eivät kai ne mieti, onko niiden elämä tarpeeksi hyvää, tai miten sitä pitäisi kehittää. Niiden elämä vain on tai sitten ei ole.

Melontaretkellä huomasin maiseman muuttuneen tutun reitin varrella. Arvelen, että syksyn myrskyisät tuulet olivat tuoneet metsän rannalle vanhan laiturin penkkeineen. Laituri näyttää siltä, kuin se olisi aina ollut juuri tuolla paikalla tuossa rannassa. Tämä sai minut pohtimaan. Ehkä onkin niin, että kun asioita ei liikaa yritä ohjailla, ne järjestyvät luontevasti, niin kuin niiden on tarkoituskin. Kaikkea ei tarvitse suunnitella.

Terveiset Äänekosken Sumiaisista, Rannankylältä, meidän Möksältä!