Polttopuita ja retkeilyä

Polttopuita ja retkeilyä
Suomen lippu heiluu salossa itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Mökillä polttopuuta kuluu, varsinkin talviaikaan. Niitä ei ollut valitettavasti juurikaan jäänyt edelliseltä omistajalta, joten edessä oli puuhommia. Päädyimme ostamaan puita, mutta säästimme hieman siten, että kuljetimme puut Möksälle itse auton kuomullisella peräkärryllä. Liiteri tulikin melko täyteen, nyt kelpaa taas jonkin aikaa paljua, saunaa ja mökkiä lämmitellä.

Liiteri alkaa täyttyä.

Möksän sijainti on meille melko optimaalinen. Mökkiä etsiessämme olimme päättäneet, että matkaa saisi olla maksimissaan noin 40 kilometriä. Möksälle on meiltä juuri sopivat 11 kilometriä, saapua voi auton lisäksi muillakin tavoin. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna saimmekin idean mökille patikoimisesta metsän halki. Halusimme perillä lämmittää saunan ja kuka sitä nyt saunaiholla enää patikoi takaisin, joten veimme yhden auton, eväät ja saunakamppeet mökille odottamaan. Nyt kelikin suosi. Saimme kävellä läpi juuri hennon lumipeitteen saaneen metsän läpi, lumen vielä hiljalleen leijaillessa. Tunnelmassa oli taikaa, kyllä Suomen luonto on kaunis.

Liisa-myrsky oli kaatanut puita metsäpolulle jota pitkin kävelimme.

Itsenäisyyspäivän viettoa Möksällä

Marraskuu vaihtui joulukuuhun, seuraavana Möksäily-viikonloppuna oli Suomen itsenäisyyspäivä. Tällä kertaa meillä ei ollut suunnitelmissa tehdä mitään huolto- tai korjaustoimenpiteitä. Aiomme keskittyä ihan vaan rentoutumiseen. Suunnitelma kävikin toteen, viikonloppu oli ihanan rentouttava.

Möksällä on lipputanko. Moni tuntuu kokevan liputtamisen raskaana velvollisuutena. Sen sijaan että lipputanko kunnostettaisiin sen rapistuttua, se saatetaan kaataa pois pihasta. Minusta lipputanko on ihana ja arvokas. Mökkiunelmissani näen Suomen kesässä liehuvan siniristilipun. Möksän lipputanko on puinen, maali alkaa olla rapistunut, oikeastaan koko tanko on melkoisen vinossakin. Tästä huolimatta nostimme itsenäisyyspäivän aamuna lipun salkoon ja kuinka kauniisti se liehuikaan tuulessa. Otin hieman selvää liputussäännöistä, nehän ovat kovinkin tarkat. Ajattelen kuitenkin niin, että parempi on liputtaa vaikka hieman sääntöjä rikkoen, kuin jättää se kokonaan tekemättä. Arvostan kovasti itsenäisyyttä ja Suomea kotimaana sekä niitä rohkeita miehiä ja naisia, kenen uhrausten vuoksi meillä on vapaa maa.

Itsenäisyyspäivän viikonloppu kului saunoen, paljuillen ja herkutellen. Ruuan laitossa sähköllinen mökki on luksusta, ainakin näin talvella. Meillä on pieni hella, jossa on kaksi paistolevyä sekä hyvin perinteinen mutta toimiva mikro. Ruoan säilytykseen on jääkaappi, jossa on pieni pakastelokero. Kovinkaan gourmet ruokia ei mökillä ole (vielä?) valmistettu, mutta täyttyy se maha vaatimattomammillakin eväillä. Voi olla, että kesällä on edessä jonkinlaisen kesäkeittiön toteuttaminen grillikatokseen, jotta ruokaa voi laittaa myös ulkona.

Jouluvalot asennettiin heti, ei niikään tuomaan joulun tunnelmaa, vaan ylipäätään siksi, että muuten on niin kamalan pimeää iltaisin.

Pää on jo täynnä jos jonkinlaisia haaveita mökin kunnostukseen liittyen. Saa nähdä mihin kaikkeen rahkeet ja rahat riittävät. Näin talviaikaan aloittelemme pienellä, seuraavaksi aikeissa on mökin kiuaskivien vaihto tasalaatuisempien löylyjen toivossa. Maailman tai Möksän ei tarvitse tulla valmiiksi yhdessä päivässä. Mökille mennään ensisijaisesti rentoutumaan, pieni puuhastelu on siinä sivussa sallittua. Tekemisen pitää olla kuitenkin sellaista, että stressitasot laskevat eivätkä nouse.

Terveiset Äänekosken Sumiaisista, Rannankylältä, meidän Möksältä!

1 kommentti tuotteellePolttopuita ja retkeilyä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*