”Puutarhanhoitoa”

”Puutarhanhoitoa”
Näitä kaikkia kylvin tänä keväänä. Kesä näyttää, mitä maasta nousee tänä vuonna, vai nouseeko mitään.

En ole varsinaisesti syntynyt viherpeukaloksi. Kasvi kasvaa, kun sitä hoitaa ohjeen mukaan. Homma alkaa menemään jo tässä pieleen – jos nyt jaksan lukea sen ohjeen, niin kaikki kaatuu viimeistään siihen noudattamiseen. Viime kesänä ostin amppelimansikan. Loppukesästä ihmettelin tuttavalle, kun marjoja ei juuri tullut, vaikka kuinka olin muistanut kastella ja lannoittaakin. Noh, kävi ilmi, että olisi pitänyt poistaa rönsyjä. Joku puhui myös jostain ristiinpölytyksestä. Tiedä häntä.

Silti puutarhanhoito ja ylipäätään kasvattaminen on kivaa. Siksi joka vuosi unohdan edellisen syksyn lupauksen tehdä jatkossa kaikki oikein, tai jättää asia niille ketkä sen osaavat. Kun maa paljastuu lumen alta, säntään innoissani multa ja siemen ostoksille.

Seppo Silppuri

Haluaisin esitellä teille uuden ystäväni, Seppo Silppurin. Olin aluksi häntä kohtaan hieman epäluuloinen, Seppo vaikutti arvaamattomalta, ehkä jopa hieman vaaralliselta. Seppo ehti olla meillä yli viikon, ennen kuin aloin tekemään tarkempaa tuttavuutta. Lähdimme mökille, minä, mies ja Seppo. Mies pilkkoi halkoja, ja Seppo pääsi viimein esittelemään minulle parasta osaamistaan, oksien silppuamista. Ja voin kertoa, Seppo on siinä hommassa melko kätevä.

Olen aiemmin kummastellut puutarhoissaan oksia silppuavia, mitä järkeä? Nyt olen huomannut, että on kummallisella tavalla tyydyttävää muuttaa iso risukasa oksa kerrallaan muhevaksi silpuksi. Samalla säästän rahaa, tuota silppua voi nimittäin käyttää tosi moneen paikkaan. Kompostikuivikkeena, katteena kukkapenkissä tai täyteaineena. Estämään rikkaruohojen kasvua kivien välissä. Mies suunnitteli oman savustuslastun silppuamista. Uskon, että Sepon kanssa meillä on edessä vielä monia työtunteja.

Istutuksia

Tänä vuonna istutin mökin pihaan hyötykasveja, hernettä, retiisiä ja porkkanaa. Niitä varten tarvitsee tietysti multaista maata, ja sitä ei valmiina Möksän pihassa ole. Asettelin kolme lavakaulusta päällekkäin ja laitoin pohjalle hieman Sepon tekemää silppua täytteeksi, jotta multaa ei kuluisi ihan niin paljon. Silti multaa meni tähän noin 15 säkkiä ja hiekkaa kottikärryllinen. Tulevina kesinä maata tarvitsee käsittääkseni sitten enää möyhiä ja parantaa. Alimmainen lavakaulus oli hieman muita isompi, mutta minusta se ei haitannut ollenkaan. Istutin etuosaan kehäkukkia, joista toivottavasti pörriäiset voivat sitten kesän mittaan nauttia.

Tämä se on mukavaa hommaa, vaikka vaivan ja saadun sadon hyötysuhde tuppaa jäämään heikoksi.

Tarkoitus on elvyttää myös viime kesänä hyvin menestynyt yrttilaatikko. Tämä oli viimekesän menestys, ehkä siksi, että istutin altakastelulaatikkoon kaupasta ostamani luomu tillin, ruohosipulin, basilikan, oreganon ja mintun. Ruohosipuli jo nosteli päätään mullasta. En tiedä olisiko järkevää antaa sen kasvaa vai poistaa se ja hankkia uusi? Ehkä annan kasvaa, sillähän sen näkee. Minttu vaikuttaa myös siltä, että alkaa kasvaa uudestaan. Lisäilen vain vähän multaa ja istutan muita yrttejä kaveriksi. Siitä on sitten kiva napsia ruokiin makua.

Huomasin, että myyntiin oli tullut tällaisia erilaisia pörriäisten kukkaseoksia. Varmaan näitä on ennenkin ollut, en vain ole huomannut. Tämän linkin takaa löytyy lisätietoa tuotteesta: https://www.greencare.fi/tuotteet/porriaisen-kukkasiemenseos-kylva-polyttajille-kukkia-nurmikolle2/ . Minusta aika hauska idea. Haastan kaikki mökkeilijät ja muut pihan omistajat istuttamaan pörriäisille ruokaa, jos ei nyt koko pihalle niin vaikka jollekin osiolle. Omana tarkoituksena on antaa kuntan levitä takaisin pihalle. Sitä odotellessa voi pienen nurmipläntin antaa olla edes jollekin hyödyllinen. Onhan kukkaketo kaunis katsellakin.

Istutin pitkin pihaa kivien väleihin myös erilaisia yksivuotisia kukkia perhosia ja pörriäisiä varten. Toivottavasti sieltä jotain nousee, koska ihan en taaskaan jaksanut kesäkukkalajitelmien jokaista siementä erikseen asetella. Aika näyttää kuinka käy. Odotan kasvun ihmettä, jota siis totisesti meikäläisen puutarhanhoitotaidoilla tarvitaan.

Terveiset Äänekosken Sumiaisista, Rannankylältä, meidän Möksältä!

2 Kommentit tuotteelle “”Puutarhanhoitoa”

  1. Seppo vaikuttaa kätevältä! Voisi olla hyvä hankinta! Puutarhanhoito ei oo kyllä munkaan bravuuri…mukavaa se on,mutta lopputulos on aina aika vajavainen 😀

    • Tämä turhake on kyllä oikeasti hyvä. Toivotaan Sepolle pitkää ikää. 😁 Ja eikö tärkeintä ole matka, ei se päämäärä. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*